sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Suomi 100 - 5 x suomalainen suosikkikäyttöesine



Itsenäisen Suomen suureen synttäripäivään on reilu kuukausi. Olen erittäin ylpeä suomalaisuudestani, ja juhlavuoden kunniaksi haluan nostaa esille suomalaisuutta ja Suomea täällä blogissa. Erilaiset listat on oma tapani jäsentää asioita, niinpä lähdin miettimään suomalaisia tuotteita, jotka meidän kodissa ja arjessa tuntuvat niiltä kaikkein rakkaimmilta. Listan tekeminen ei ollut kovin helppoa, sillä halusin siitä napakan ja tarpeeksi lyhyen. Jossain kohdissa voisi mainita koko brändin, jossain valitettavasti ei...

Monissa suomalaisissa tuotteissa valmistus on siirtynyt vuosia sitten ulkomaille, ja vain suunnittelu tapahtuu Suomessa. Surullista. Aina en myöskään ole saanut laatua ostaessani suomalaisia tuotteita. Tähän listaan olen kuitenkin poiminut kotoamme suomalaisia helmiä, jotka kestävät oikeasti sekä käyttöä, että aikaa!


1. Fiskarsin sakset




Olen joskus muunkin merkkisiä saksia käyttänyt, mutta ei ole Fiskarsin saksien voittanutta. Ensimmäiset sakset olen saanut äidiltäni ensimmäiseen omaan kotiin. En suinkaan saanut saksia uutena paketissa, vaan ihan sieltä keittiönlaatikosta käytöstä ne muuttokuormaan pakattiin. Niillä saksilla on siis ikää varmasti yli 20 vuotta ja hyvin leikkaa edelleen. Olen toki ostanut mm. parit yleissakset ja yhdet kangassakset itse myöhemmin. Yksissä saksissa on vihreä kahva oranssien sijaan. Kuvassa on yrtti- ja kukkasakset, jotka sain pari vuotta sitten goodiebagissa Habitare-messuilta. Aivan loistavat sakset, jotka kulkevat usein taskussani (hullu risunainen) lenkeillä keväästä syksyyn!


2. Iittalan keittiöpyyhe





Miellän Iittalan ymmärrettävistä syistä enemmän astioiden kuin tekstiilien valmistajaksi. Silti tämä nousi ensimmäisten joukossa mieleen meidän kodin kotimaisista tuotteista, jotka ovat osoittautuneet erityisen hyviksi. Tuote jota voin lämpimästi suositella tai ostaa vaikka lahjaksi. Keittiöpyyhe on arkinen kapistus, jonka tärkeyden huomaa nopeasti, jos pyyhe jostain syystä ei ole omalla pakallaan keittiössä. Pyyhkeiden toimivuuden voi oikeasti todeta vasta käytössä. Itselläni on varmaan parikymmentä keittiöpyyhettä, osa kalliita pellavaisia (lahjaksi saatuja), perintönä tulleita tai ihan vain kauniin kuosin vuoksi ostettuja, puuvillaa tai vohvelikangasta. Kaikkein mieluisin ja mielestäni paras keittiöpyyhe on tämä Iittalan  keittiöpyyhe. Se on 100-prosenttista pellavaa, mutta ei kovaa ja karheaa, vaan alusta alkaen pehmeää. Pyyhe kuivaa hyvin kädet ja astiat, lisäksi tykkään käyttää sitä levinliinana, ihan vain, koska se on niin kaunis!<3 Näitä Iittalan keittiöpyyhkeitä on tarkoitus hankkia ehdottomasti lisää.


3. Marimekon laukut
 




Työlaukkuna mulla on ollut jo toista vuotta Marimekon Matkuri vihreänä. Ostin sen käytettynä Helsingistä Frankly My Dear -putiikista. Jäin odottamaan kaupan aukeamista, sillä laukun pirteä vihreä lumosi minut siinä ikkunassa ohi kulkiessani. Laukku on juuri oikean kokoinen ja sen väri ilahduttaa minua edelleen. Valitettavasti laukusta on kuvia vain Instassa. Tähän kohtaan listaa on pakko laittaa kaksi tavaraa, sillä mukanani kulkee AINA Marimekon Ebony-laukku, joka a) on niin kauheassa kunnossa, että ensi viikolla ostan uuden b) on juuri sopiva kukkarolle ja kännykälle c) tottelee itselläni nimeä pussukka, en miellä tuota laukuksi. Kuva on postauksesta yli kahden vuoden takaa, kun MakroTex-haasteen teemana oli arkinen. Pussukkani näytti vielä tuolloin suht hyvinvoivalta.;) Sittemmin pussukastani on mennyt käytössä rikki olkahihnan kiinnitys, sulkemismekanismi sekä kangas. Se on niin loppuunkäytetty kuin vain joku tavara olla voi.


4. Taika-mukit






Klaus Haapaniemen satumaiset kuvat ja kuosit ovat viehättäneet ihan alusta asti. Satumetsä- kulho ja tarjoilulautanen olivat ensimmäiset meille ostetut Arabian astiat, joissa on Klaus Haapaniemen koristelu. Sittemmin olen hankkinut Taika-mukeja, viimeisimpänä Taikan 10-vuotisjuhlamukin. Mukit tuovat arkeen estetiikkaa, mikä on yksi arjen suurista, pienistä iloista! Nuorempi pojista tykkää myös käyttää Taika-mukeja niiden melko suuren tilavuuden vuoksi. Yhdellä lämmityksellä saa ison mukillisen maitoa kaakaota varten.


5. Aalto-maljakko




Kukkaihimisenä on ihan pakko liputtaa tämän kotimaisen klassikon puolesta. Itseltäni löytyy peräti seitsemän Aalto-vaasia, kolme isompaa ja neljä pientä. Vaikea kuvitella, että luopuisin näistä maljakoista, vaikka millainen konmari tulisi.;) Aalto-vaasi on kaunis ihan sellaisenaan, mutta aaltomainen muotoilu tarjoaa upeat puitteet mille tahansa kukille tai oksille. Aalto-vaasi sopii hienosti muuhunkin tarjoiluun, esimerkiksi hedelmille, karkeille...joku kakku Aalto-vaasiin koottuna näyttäisi varmasti hyvälle! Finnish Design Shop järjesti viime kesän aikana äänestyksen rakastetuimmasta suomalaisesta designklassikosta, ja Aalto-maljakko vei voiton tässä kisassa.


Mitä suomalaisen muotoilun aarteita sinun kotoasi löytyy? Olisi kiva lukea muidenkin listoja kaikkein rakkaimmista suomalaisista arjen käyttöesineistä!


Rentoa sunnuntaita!
Taina

perjantai 27. lokakuuta 2017

Perjantaimyyssit ja vähän Kukkailottelua



Huh! Menipä myöhäiseksi nämä tämän viikon Perjantaimyyssit! Lomalla taitaa olla ihan yhtä kiire kuin jos olisi eläkkeellä.;) Mukava saada jonkinlainen käsitys siitä eläkkeellä olosta, sillä muulla tavoin se taitaa jäädäkin vieraaksi jutuksi meidän sukupolvelle...:P




Tänään myysseillään pannupizzalla, poltellaan kynttilöitä, maistellaan vähän viiniä ja heittäydytään sohvan nurkkaan katsomaan Vain Elämää. Pannupizza on tehty tällä ohjeella, paistoaikaa ja -lämpötilaa olen oppinut säätämään kesällä. Alan olla aika mestari näiden pannupizzojen kanssa! Päälle kaipaan aina isoa kasaa rucolaa, se on mielestäni aivan ihanaa pizzan päällä ja salaateissa.




Tanskasta en montaa asiaa tuonut, mutta näissä kuvissa näkyvä maljakko on tuliainen itselleni. Maljakko on lasia, vaikka ulkopinta on saatu näyttämään metalliselta. Heti keskiviikkona kävin ostamassa Villiviinistä tuoreita "kukkia" maljakkoon, eli värjätty tammenoksa, heiniä ja porkkanaa. Ihanan syksyinen kimppu!<3 Nyt on Perjantaimyysseissä hieman Kukkailottelua mukana.:)






Kiitos, kiitos teille  viime viikon myysseilijät!<3 Tule sinäkin linkittämään Perjantaimyyssi -postauksia! Tehdään yhdessä syksyisistä viikonlopuista inspiroivempia, iloisempia ja kauniimpia! Tarkemmat linkitysohjeet löytyvät täältä postauksen lopusta.   

Ihanaa lokakuun viimeistä viikonloppua!<3
Taina 

torstai 26. lokakuuta 2017

Kolmio Kööpenhaminan keskustassa



Mieli on vielä tänäänkin ollut Kööpenhaminassa, näillä kulmilla, jossa nuorin veljeni asuu tällä hetkellä. Eilinen vilahti kuin varkain, sillä autoon oli pakko saada talvirenkaat alle, ja minulla lomalaisena oli aikaa jonottaa... Onneksi aika renkaidenvaihtoon ylipäätään järjestyi, sillä tänään olen sitten ajellut tuolla lumessa ja sohjossa ristiin rastiin.






Mutta siis palataanpa vielä Kööpenhaminaan ja kurkataan veljeni asuntoon. Puitteet on kunnossa sanoisin. Ensinnäkin asunnon sijainti on aivan mahtava! Rappukäytävä ja suurin osa asunnon ikkunoista on suoraan suositulle kävelykadulle. Ensimmäinen kuva on talon sisäpihalta. Ihan naapurissa on Illum-tavaratalo, lukuisat kahvilat, ravintolat, putiikit, metroasema, kaikki on lähellä. Iltasella kauppojen sulkeuduttua meno hiljenee, ja asunnossa oli mukavan rauhallista. Naapurustossa on lähinnä toimistoja, tai remontoitavia huoneistoja, joten verhojakaan ei tarvita.






Vaaleat, siistit pinnat ja lattiassa puun lämpö luo hyvän pohjan mille tahansa sisustukselle. Ikkunasyvennykset ja ikkunoista aukeava näky sai minut huokailemaan ihastuksesta usemman kerran noiden päivien aikana. Veljeni asuu enimmäkseen yksin, sillä kälylläni on työ Helsingissä, niinpä sisustus on miehekkään yksinkertainen, mutta tyylikäs. Tanskalaisilla on on oma "torinsa", ja sitä kautta veljeni on hankkinut mm. harmaan Hayn sohvan ja tummanvihreät tuolit Artekin ruokapöydän ympärille. Tekniikka on tietenkin viimeisen päälle niin kuin insinöörillä vain voi! Veljelläni ja hänen vaimollaan on koira, Dexter, nimeltään. Nimestään huolimatta se on oikein suloinen ja kiltti koira.:) Dexter on tottunut reissaamaan kahden maan ja kodin väliä.






Pieniä sisustusvinkkejä yritin jaella (vaikkei niitä kukaan varsinaisesti pyytänyt..). Hain tuoreita kukkia maljakkoon ja jätinpä tietämättäni mukanani tulleet männynkävyt ikkunalle koristeeksi.;) Ehdottelin ripausta vaaleanpunaista, vähän kynttilöitä ja muutamaa taulua seinille, joku viherkasvi ikkunasyvennyksessä toisi kivasti vihreää.:)







Oli ihana leikkiä hetki kotia Kööpenhaminassa, istua tuossa ruokapöydän ääressä blogia kirjoittaen, katsella auringonsäteitä seinällä ja juoda lasi viiniä! Haaveilen uudesta reissusta mahdollisimman pian...



Huomisiin Perjantaimyysseihin!
 Taina

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kuvaterveiset Köpiksestä!



Moikka! Terveiset Kööpenhaminasta! Kuopuksen ja miehen kanssa lennettiin eilen tänne. Pikkuveljeni asuu jo toistamiseen täällä, aivan mielettömän ihana asunto keskellä Kööpenhaminaa, ehkä postailen vielä erikseen tästä veljeni kodista...Edellisellä työrupeamalla en ehtinyt vierailulle, mutta nyt kun paikka on tuttu, voisin käydä täällä vaikka vähän useamminkin.;) Tulimme tänne ennen veljeäni, joka on tulossa tänä iltana Helsingistä.


Mun mussukka! <3 Luulevat meitä tanskalaisiksi,  mies ja lapsi voisivat väreiltään ollakin...



On yhdessä mietitty, mikä tekee tanskalaisista maailman onnellisimman kansan, ja on monta juttua, joista ehkä Suomessakin voisi ottaa mallia. Yksi on syy onnellisuuteen voi olla hitusen löysempi pipo, tanskalaiset eivät selvästikään turhista nipota. En ole ennen tiennyt take-away -olutta olevan olemassakaan...Toisaalta olisi tehnyt mieli pysäyttää isä, jolla istui ohjaustangon etukorissa suuriin piirtein juuri istumaan oppinut lapsi (ilmeisesti ilman kiinnitystä), ilman kypärää, ja isä pujotteli yksisuuntaista katua väärään suuntaan, kännykkää näpytellen...






Kööpenhaminassa viihtyisi vaikka pidempäänkin. Kaupungissa on helppo liikkua kävellen, pyörällä, autolla ja metrolla. Tällä kertaa ei ole tarkoitus autolla ajella, mutta edellisreissulla vuokrasimme auton. Kiitos pyöräilijöiden, joita Kööpenhaminassa riittää, autoliikenne vaikuttaa jopa kaupungin keskustassa vähäiseltä, kävelukaduilla, jossa tämä veljeni koti sijaitsee, tietenkin olemattomalta. 



Illumin Rooftop-ravintolassa tarkenee vielä ilman ulkovaatteita lämmittimien paahteessa.


Kauppojen edustat, kahviloiden pöydät, seinillä kiipeilevät villiviinit...<3<3<3 Tajusin muuten heti tänne veljeni kotiin tullessa, että täältä puuttuu kukkia, viherkasveja ja taulut seiniltä.;) Niinpä kävin ostamassa aikamoisen kimpun tulppaaneita, vahakukilla ja eucalyptuksen oksilla (200 Tanskan kruunua = noin 27 euroa), jos oikea maljakko tulee vastaan, niin sellaisen joudun vielä veljelleni hankkimaan, sillä hänen Aalto-vaasinsa on vähän nafti noin isolle kimpulle.:)






Reissuterveisin,
Taina 

Vielä ehdit Perjantaimyysseihin!

lauantai 21. lokakuuta 2017

Viikonloppukimppu



Tällä viikolla olen neuloosin ohella kärsinyt vieroitusoireita. Jalat ovat tahtoneet viedä väkisin kukkakauppaan ostamaan jotain ihanaa ja kaunista! Vaan kun maljakossa on jo kukkia ennestään ja edessä pieni irtiotto kotiympyröistä (instassa reaaliaikaista kuvaa siitä, missä mennään), järjen ääni sanoo, että ehdit sinne kukkakauppaan muutaman päivän myöhemminkin.;) Oli silti pakko ikuistaa tämä viikonloppukimppu, jonka hain jo viime perjantaina Villiviinistä.







Ruusut olivat jo silloin toista viikkoa vanhoja, ja siksi sain ne käytännössä ilmaiseksi. Tarkoituksella valikoin kimppuun ruusujen seuraksi neilikoita ja eucalyptusta, nehän kestävät pitkään. Koko viikon odotin hetkeä, jolloin huomaisin ruusujen rupsahtaneen niin, että on paras ottaa ne kimpusta pois...Ei ole vielä tullut sitä hetkeä! Joskus ruusut voivat yllättää näinkin. Varmasti kaikilla on kokemusta niistä ruusuista, jotka maljakossa alkavat heti nuokkua masentuneen näköisinä.







Tällä viikolla on meitä on hellitty aivan uskomattoman hienoilla, aurinkoisilla, hetkillä. Olisi pitänyt kulkea kameran kanssa sinäkin aamuna, kun Saharan hiekka ja Portugalin metsäpalojen savut värjäsivät auringon punaiseksi! Toivottavasti auringonpilkahduksia on lisää luvassa, sillä meillähän on nyt loma.:)






Kauneutta ja auringonpaistetta viikonloppuusi!
 Taina



perjantai 20. lokakuuta 2017

Perjantaimyyssit - Neuloosin kourissa



Sattumalta löysin Kärkkäisellä käydessäni niin ihanaa kotimaista Silta-lankaa, että sitä lähti samantien kassillinen mukaan. Viime keväinen jättineulepeitto on jälleen kaivettu esille, ja tällä viikolla on tullut otettua parit iltapäivätorkut sen alla, mutta mielessä on koko ajan ollut, että haluaisin kokeilla neulomista oikein paksulla langalla ja puikoilla. Palmikon neulominen jäi myös kahertamaan...





Puikot löytyivät alan erikoisliikkeestä, Lahdessa on lankohin ja käsityötarvikkeisiin erikoistunut Pitsi & Palmikko-niminen kauppa. Sieltä löytyi pyöröpuikot kokoa 20. 

Mietin pitkään, mistä saisin itselleni apupuikon palmikon neulomiseen, kun jostain pälkähti päähäni vaahtomuoviset patukat, joita tuli 90-luvulla käytettyä ahkerasti hiusten kihartamiseen. Tuollaiset päässä kun meni nukkumaan kosteilla hiuksilla, niin oli melkoiset korkkiruuvit päässä aamulla.;) Patukat ovat toistaiseksi säästyneet siivousvimmalta, ja hyvä niin, sillä tuo toimii loistavasti apupuikkona palmikon tekemisessä!
 





Kun neulomisen aloittaa, niin sitä on (ainakin minun) vaikea lopettaa.  Vielä yksi kerros, tai vielä tämä kerä loppuun...Kyseessä taitaa olla neuloosi! Huomenna olen muilla mailla. Tähän neuloosiin kai kuuluu, että ajatus irrottautumisesta tuntuu vähän hankalalta, reissuun en viitsi noin isoa työtä ottaa mukaan, muuten se lähtisi ilman muuta.

Kuvioinnin suunnittelin itse ja tietenkin vähän kiireellä, koska oli hoppu päästä aloittamaan. Palmikko on nyt niin tiheään "palmikoitu", että kuvio ei täysin pääse oikeuksiinsa. Seuraavassa sitten toisella tavalla.;)

Tällä viikolla olen töistä tultuani ottanut heti neuleen esille ja yrittänyt jo hiljalleen laskeutua loman kiireettömyyteen. Olen kuunnellut hyvää musiikkia, juonut kahvia ja ihastellut auringon luomia kuvioita lattioilla ja seinillä.




  
Kiitos kaikki ihanat viime viikon myysseilijät!<3 Tule sinäkin linkittämään Perjantaimyyssi -postauksia! Tehdään yhdessä syksyisistä viikonlopuista inspiroivempia, iloisempia ja kauniimpia! Tarkemmat linkitysohjeet löytyvät täältä postauksen lopusta.   

Ihanaa viikonloppua ja kivaa lomaa sellaista viettäville!
Taina

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Värjäämällä lisäaikaa tekstiileille



Olen pari kertaa aiemmin käyttänyt pesukoneeseen laitettavia tekstiilivärejä tilanteessa, kun vaatteeseen on tullut tahra, joka ei ole hävinnyt pesussa, kokeillakseni, voiko vaatteet pelastaa uuteen elämään värjäämällä. Kerran värjäsin pojan nurmikkotahraiset housut, toisen kerran oman tuoreen vaateostoksen, puseron, johon tipahti kalakeiton lientä. Molemmissa tapauksissa tahrat hävisivät uuden värin alle. Olinkin suunnitellut jo jonkin aikaa pellavaisten pussilakanoiden ja tyynyliinojen värjäämistä, ja viime viikolla muistin kaupassa käydessäni poiketa hyllylle, jossa tekstiilivärit ovat myynnissä.





Nyt värjäämäni H&M:n vuodevaatteet olen ostanut monta vuotta sitten, ja niiden väri oli haalistunut pesuissa aika tavalla. Selkeä harmaa oli muuttunut pliisun mitäänsanomattomaksi. Prismassa, josta värin ostin, ei kovin montaa värivaihtoehtoa ollut, varsinkaan painaville pellavaisille tekstiileille. Pienemmällä paketilla voi värjätä tektiilejä 600 grammaan, suuremmalla 1,8 kiloon saakka. Mitä enemmän painoa, sitä vaaleampi sävy. Myös pesuohjelman lämpötila vaikuttaa lopputulokseen. Itse käytin 40 astetta, jolla tulee voimakkaampi väri kuin 30 asteessa. Yhdellä pussilakanalla ja tyynyliinalla oli kuivana painoa melkein 1,5 kiloa. Niinpä värjäsin vuodevaatteet kahdella eri pesukerralla. Nitor -tekstiiliväripaketeille tuli hintaa yhteensä noin 15 euroa.






Aiemmista vaatevärjäilyistä jo tiesinkin, että väri ei tartu ompeleisiin, sillä ne ovat kai lähes aina jotain tekokuitua. Tämä kannattaa siis muistaa, jos suunnittelee värjäystä. Tänään ottamissani kuvissa pussilakanoiden ja tyynyliinojen väri näyttää vaaleammalta kuin oikeasti, kiitos iltapäivän oudon valoilmiön.;)




 
Vanhat vuodevaatteet uudella värillä on nyt pedattu sänkyyn. Tulevaisuus näyttää, kuinka väri kestää. Ainakin vaatevärjäyksissä väri on pysynyt hyvin, eikä ole tarvinnut jännittää pesukoneen tai muiden pyykkien värjäytymistä. 

Tulipa mieleen noita pussilakanoita katsellessani, että en ole löytänyt sopivan tummaa (ja isoa) pöytäliinaa joulupöytään. Aluslakanasta sellaisen saisi ihan helposti!


Taina