sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Rymsteerausta esikoisen huoneessa



Joitakin viikkoja sitten perjantai-iltapäivänä sain päähäni ryhtyä hieman rymsteeraamaan. Ensimmäinen huone, johon iskin pyörremyrsyn tavoin, oli esikoisen huone, joka oli saanut olla muistaakseni pari vuotta sellaisenaan. Edellinen muutos tässä huoneessa oli, kun siirsimme sängyn tumman seinän suuntaisesti. Siitä järjestyksestä en ole tainnut ehkä kuvia julkaistakaan, ainakaan en löytänyt niitä lapset otsikon alta. Aiemmin sänky oli keskellä huonetta (klik), vain sängynpääty oli tummaa seinää vasten. Koska poika tykkää harrastaa tanssia omassa huoneessaan, siirtyi sänky siis jo aiemmin huoneen reunalle. Tanssiharrastus jatkuu edelleen, joten uudessa järjestyksessä tämä piti tietenkin ottaa huomioon. Lapsihan ei itse ollut kotona, kun tämän rymsteerauksen aloitin.






Olin jo pitkään suunnitellut sängyn ja pöydän paikkojen vaihtamista. Aiemmin pitkä Ikean työpöytä oli pienemmän tietokonepöydän vieressä, jota ei muuten vielä ole noissa linkin kuvissa. Nyt erotin pyödät toisistaan ja pitkä pöytä meni taulukollaasin alle sopivasti. Sänky siirtyi ikkunan alle.

Siivottavaa ja karsittavaa tuolla esikoisen huoneessa riittäisi joka puolella. Pitäisi käydä kirjahylly, naulakot ja kaapit läpi yhdessä pojan kanssa. Eipä meillä enää lueta Aku Ankan taskukirjoja tms., koska kuopus ei ole niiden lukemista koskaan harrastanutkaan. Tuolla sisustusperiaatteista kirjoittaessani saatoin mainita jotain kompromisseista, ja sellainen on tuo kaamea nurkkaus, jossa tietokone (lukuisat piuhat), ja pojan rippirahoilla ostamansa televisio ovat...:P


 



Olen havainnut tyytyväisyyttä uuteen järkestykseen. Kun tuollaiselta 17-vuotiaalta pojalta (ainakin meillä!) kysyy mielipidettä sisustusasioihin, niin vastaus on jotain murahtelun ja hymähtelyn väliltä. Näyttäisi, että hän viihtyy aiempaa paremmin työpöydän ääressä, ja ainakin minusta tuntuu, että lattialla on enemmän tilaa tanssia kuin ennen. Minun silmissäni muutos ennen kaikkea näyttää paremmalta kuin sen vanha järjestys. Ostin muuten yhden viherkasvinkin Prismasta tuomaan hieman vihreyttä! Hintaa oli muistaakseni kolmisen euroa, joten suurta vahinkoa ei tapahdu, jos kasvi ei eläkään montaa kuukautta.




Ihan kauhean iloisissa fiiliksissä en ole ollut tänä viikonloppuna, sillä jotenkin kummasti aurinko on pysytellyt täällä meilläpäin pilviverhon takana. Olisin jälleen ihan valmis pakkaamaan laukun pitemmäksikin aikaa ja lähtemään jonnekin, missä aurinkoa ei tarvitse odotella ja toivoa näkyväksi puolta vuotta...Kaikesta päätellen aurinkoa on kuitenkin muualla Suomessa riittänyt runsain mitoin, toivottavasti olette päässeet siitä nauttimaan!<3 Leuka rintaan ja kohti uutta viikkoa!


Eletään toivossa!
Taina




 

8 kommenttia:

  1. Kivan näköinen huone ja ilmeisesti ei ihan minimakkari kooltaankaan. Hyvä idea myös että tietsikka on erotettu työpöydältä omaksi jutukseen. Mukavaa viikkoa - toivon että saatte aurinkoa viikon mittaan sinnekin! Me nautimme paisteesta viikonlopun ja kieltämättä tuntui hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!<3 Muistaakseni tässä huoneessa on neliöitä noin 14 eli on mukavan tilava. Kotimme suunnitteluvaiheessa ajattelin, että jos vielä tulee kolmas lapsi, niin olisi sitten tilaa vaikka kahdelle samassa huoneessa.:) No, mukavuudenhalu voitti, ja olen ajatellut, että tämä voisi joskus olla meidän aikuisten makkari, kun esikoinen lentää pesästä.:)

      Tänä aamuna näyttää ihan talvelta!:( Tie, joka oli sula, on lumen peitossa, puiden oksilla lunta...no tiedät kyllä, miltä talvi näyttää. Kiitos sulle ihanasta tsemppauksetsa!<3 Jos sitä aurinkoa ei ala kuulua, niin saatan joku päivä olla teidän oven takana soittamasssa ovikelloa.;)

      Poista
  2. Täälläkin pitänyt keksiä sisällä tekemistä, kun ikkunan takana sää on ollut mitä kurjin - räntää, tuulta, vettä, loskaa.... plääh....
    Ei muuta kuin autolla rautakauppaan - kurkistelemaan grilliin uusia varusteita ja muutenkin katsastamaan pihalle ja puutarhaan "jotain"...
    Pihalla jäitä hakattiin ja lunta levitettiin kasoista, jotta se kevät sieltä tulisi jo...

    No - tänään on kevätpäiväntasaus, joten pikkuriikkisin askelin kohti kevättä mennään :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tehän olette kevätte tehneet!<3 Joskus (tai melkein aina) sitä pitää tosiaan avittaa, kun ei se kevät itse tajua tulla ajoissa.:D Mun lempipuuhaa on juuri käänteiset lumityöt eli lumen levittely niin, että se sulaa nopeammin! Oikein lämmin päivä kun on, niin voi mona kertaa päivässä käydä levittämässä lunta.:)

      Ihan mahtavaa, että on kevätpäiväntasaus! Sehän tarkoittaa, että päivä voitta yön.<3

      Poista
  3. Onpa mukavan ja kotoisan näköinen huone. :-) Ja suurena nallefanina kiinnitin tietysti heti huomioni suloisiin nalleihin. :-D

    Täälläkin oli harmaa viikonloppu alusta loppuun. Onneksi tänään nähtiin jo vähän aurinkoakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!<3 Mäkin omistin aiemmin ison läjän nalleja, mutta olen niistä pikku hiljaa luopunut. Niille olisi pitänyt rakentaa oma hylly tai kaappi...Nuo pojan nallet ovat vuosia vanhoja. Aiemmin niitä oli kolme, vaan se tärkein nalle meni ekalle tyttöystävälle ystävänpäivälahjana.<3

      Onneksi tosiaan tänään aurinko näyttyi! Sillä on uskomaton merkitys mielialalle.:)

      Poista
  4. Onpa teinillä mukavan näköinen huone. Ihana lasikaapisto kirjoille ja kiva seinäkello ynnä muita yksityiskohtia 🙂

    Tanssi on mitä parhain harrastus ⭐️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita!<3 Meillä on kaikki kirjat lasiovien takana, josko vähän vähemmän pölyisi...
      Meidän poika on harrastanut jo monta vuotta itsekseen ns. K-poppia, eli korealaista pop-musiikkia. Netistä hän veivaa videoita, ja onhan se aluksi aika kauhean kuuloista, kun hidastuksella mennään, vaan ennen pitkää hidastus vaihtuu oikeaan tempoon ja silloin varsinkin hiki lentää.:D Olen yrittänyt rohkaista johonkin tanssikouluun menoa, vaan ilmeisesti tuo itsekseen tanssiminen riittää hänelle.:)

      Poista