perjantai 20. helmikuuta 2015

Lololololoma!



Huh! Harvoin aikuisiällä aika tuntuu matelevan, mutta tällä viikolla se on kyllä tehnyt niin. Lomanodotus kai sai aikaan, että olin koko ajan mielessäni päivän edellä oikeasta päivästä.:) Nyt saisi aika sitten hieman hidastaa kulkuaan, jotta lomaviikosta saisi irti kaiken mahdollisen. Mitään kummempia suunnitelmia ei lomalle ole, kunhan nautitaan siitä, ettei tarvitse laittaa kelloa aamulla soimaan...paitsi heti maanantaina, kun siivoojat tulevat aamulla kahdeksalta! On ehdottomasti heräämisen arvoista saada paikat puhtaaksi.





Hiihtää en ole ehtinyt tai saanut aikaiseksi vielä ollenkaan, ja hieman huonolta näyttää sen suhteen juuri nyt. Vettä on tullut eilisestä asti ja joka paikka on vetinen ja loskainen, paitsi jossain paikoissa myös erittäin jäinen (meinaisin vetää kunnon lipat kotiin tullessa). Varmaan ladut vielä on ihan hyvässä kunnossa, mutta mieluiten hiihtelisin tuolla järvenjäällä auringonpaisteessa...Se taitaa jäädä haaveeksi tänäkin talvena.




Huomenna ajellaan jälleen ystäväni Ute Liaan kanssa hakemaan meille uutta (vanhaa) mööpeliä. Tällä kertaa kyseessä on tietenkin nojatuoli työhuoneeseen, sekä vaihteeksi yksi rahi, joka myös kuului kauppaan.:D Tottahan niistä postailekin sitten, kun saan tavarat paikoilleen ja ehdin kuvaamaan...




Kesähuonettakin voisi jotenkin kohennella tässä loman aikana, sillä talven aikana olen lähinnä raijannut sinne kaikenlaista kamaa varastosta ja kaapeista. Joulukuusikin siellä vielä nököttää, kun ei se ole tietenkään mennyt viileässä miksikään. On ollut kiva katsella iltaisin kesähuoneesta loistavaa kuusta. Ehkä nyt kuitenkin olisi aika luopua siitä.:) Toiveissa on myös aurinkoinen iltapäivähetki, jolloin voisi laittaa tuolin tuohon kesähuoneen seinustalle, ottaa kupillisen kaakaota ja antaa auringon lämmittää kasvoja!

Oikein ihanaa lomaa kaikille lomalaisille ja "jaksaa, jaksaa"-terveisiä töissä alati ahertaville, sekä mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!:)

Taina


16 kommenttia:

  1. Ihanaa, leppoisaa lomaa! Täällä elellään tämän loman viimeistä iltaa lumimaisemissa. Huomenna auton nokka kohti etelää ja kevättä.

    VastaaPoista
  2. Mukavia lomanlopettajaisia ja turvallista kotimatkaa, Anu♥

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää ja rentouttavaa lomaa sinulle! :) Onpas muuten (jälleen) hieno kimppu! Siitä tulee ihan mieleen juhannus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emonen!:) Kimpun koostin tällä kertaa niin, että valitsin vain vähän kaikkea, mikä näytti kauniilta. Minustakin tuo muistuttaa niittykukista kerättyä kimppua!<3

      Poista
  4. Oikein hyvää ja leppoisaa lomaa Sinulle, Taina ♥

    VastaaPoista
  5. Oikein ihanaa lomaa sinulle Taina! Minä jo tässä minilomaani lopettelen ja flunssa meinasi sen vähäisenkin vähän niin kuin pilata. Onneksi on tiedossa lisää lomaa pääsiäisen tienoilla. Kiva nähdä mitä olet taas hankkinut, onko Torista löytynyt taas jotain aarteita? Mukavaa lauantaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!:) Ainakin loman alku on ollut ihan mahtava, ja koko viikko vielä edessä...Mukavaa sunnuntaita ja leppoisaa töihinpaluuta sinulle!:)

      Poista
  6. Rentouttavaa lomaa kauniiden kukkien seurassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!:) Jotenkin osuva tuo kukkatoivotus, on nimittäin lisääntyneet mun kukkani sitten perjantain.;D

      Poista
  7. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa :)
    Kiva nähdä mitä "uutta" olet hankkinut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!:) Olen aivan täpinöissäni...Nyt kuvia ottamaan!;D

      Poista