lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kevättä ilmassa

Uskomattoman upeat säät ovat
suosineet meitä tällä viikolla, ja jos
sama jatkuu, ei varmaan kestä kauan,
kun luonto herää toden teolla.
Yhtenä iltapäivänä töistä ajellessa piti
hiljentää järven kohdalla kunnolla,
kun näytti aivan siltä, kuin vesi olisi
vapaa jäistä. No, mikä lie näköharha
ollut, kyllä siellä jäät kuitenkin vielä on.:P


 Muistan muuten joskus lapsena, suunnilleen
kymmenvuotiaana olleeni uimassa järvessä vappuna.
Enkä ollut ainoa. Hyppäsin suoraan veteen,
josta jäät olivat varmaan hieman aiemmin
lähteneet. Kyllähän siinä henki salpautui...



Ihanasta keväästä huolimatta mua on
vaivannut tällä viikolla ihan käsittämätön
väsymys. Vähän samanlaista kuin joskus
aikoinaan alkuraskaudessa. Ymmärtääkseni
siitä ei nyt kuitenkaan ole kysymys.;)
Ehkä tämä on nyt sitten kevätväsymystä...
Tätä taustaa vasten en ajattele kovin lämpimästi
ensi yön viisareiden vääntelystä. En tiedä,
johtuuko se oman sisäisen kelloni tarkkuudesta,
vai mistä, mutta tunnin siirto suuntaan tai toiseen
vaikuttaa muhun pitkän aikaa. 


Kevääseen kun kuuluu luonnossa
poikasten syntymä, niin on meidänkin
sukuun syntynyt uusi jäsen tänä aamuna!<3
Veljeni, joka asuu tuossa ihan lähellä,
sai toisen tyttären. Aina yhtä ihanaa ja
ihmeellistä on uusi elämä.:)

Aurinkoista launtaita!:)
Taina

4 kommenttia:

  1. Ihania kukkakuvia... aurinkoista viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kevättunnelmaa! Ja onnea uuden sukulaistytön johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvat ovat muistaakseni viime viikonlopulta, mutta onkos tuolla nyt väliä.:) Enpä taida tytteliä ehtiä näkemään ennen reissuamme Berliiniin...

      Poista