sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Palaset kohdallaan

Ihanan keväinen ilma on tänään
meitä sunnuntaikuvaajia ja -ulkoilijoita
suosinut. Jopa aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa!:)
Vaikka talvea on varmasti
vielä jäljellä, oli ilmassa tänään selvästi kevättä.
Kävin ulkoilemassa jälleen kameran
kanssa, mutta kuvien työstäminen on
vielä tekemättä... Illansuussa käytiin Riihimäellä
onnittelemassa siskon 1-vuotiasta pientä miestä.
Tuntuu, että ristiäiset olivat ihan äsken. Tuo pikkuruinen kuva
minusta blogin kulmassa on otettu juuri niissä juhlissa. 
Pitäisi varmaan vaihtaa se jossain vaiheessa.

Asiasta kolmanteen!
Joskus viime vuonna ostin kirpputorilta pienen
pussillisen kirjain/numeropalikoita. Ajattelin, muodostaa
niistä sanoja tms. olohuoneen lokerikkoon.
No, muutamalla palikalla ei ihmeitä kirjoitella.;)

10-vuotias on kuitenkin ottanut tavaksi muokata
palikoiden järjestystä mieleisekseen
aina silloin tällöin...



Minä käyn kääntelemässä palikat takaisin,


ja kohta huomaan, että palikat ovat vaihteeksi
vaihtaneet paikkaa.:) Semmoinen palikkaleikki meillä.

Kaksi viikkoa töitä ennen hiihtolomaa.
Täytyy sanoa, että ainakin tässä perheessä
lomaa odottelee ihan jokainen, vaikkei
mitään suuria lomasuunnitelmia olekaan.

Energistä uutta viikkoa sinne ruutujen toiselle puolelle!
Taina

4 kommenttia:

  1. Hehe, ei ole sentään noista isommista kirjaimista väännellyt monneja ynnä muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä niitäkin on väännelty, mutta se on kai jo "vanha juttu".;) Tonni, monni, sonni...

      Poista
  2. Hyvä idea perheenkeskeiseen viestintään :) Täytynee harkita itsekin palikkaostoksia! Meillä on kyllä nyt magneettitaulukin, jossa palikat myös voisivat olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen samanlainen on itseasiassa jääkaapin ovessa olevat runomagneetit! Joskus Finnairilta lahjaksi saatu paketti sisältää valmiita sanoja, joita me tuon 10-vuotiaan kanssa järjestellään aina uusiksi. Jostain syystä miestä ja vanhempaa poikaa ei kiinnosta nämä meidän sanajutut..;)

      Poista