sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Luukku 1

Voisiko joulukuu kauniimpana alkaa? Kuin
tilauksesta lunta satoi eilen illalla ja tänä aamuna.  
Innoissani olin hereillä jo ennen seitsemää!;)
No, oikeasti mulla on vähän turhankin tarkka sisäinen
kello, joka ei paljon katsele viikonpäiviä. Harvassa
ovat ne aamut arkenakin, että herätyskello ehtii
soimaan ennen kuin herään.
 Oli niin mukava hipsutella hiljaisessa kodissa ja
sytytellä kynttilöitä. Tämän päivän luukusta
paljastuukin eilen kokoamani adventtikynttelikkö.
Yksinkertaista ja maanläheistä, sopii mulle!
Valkoinen alusta, lähinnä reissuilta kotiin kulkeutuneita kiviä ja
valkoiset pöytäkynttilät. Kynttelilöiden numerot olen
ostanut joitakin vuosia sitten Finnmarilta. Nämä vanhat 
ovat  minulle edelleen mieluisat. Tänä vuonna
numeroissa olikin "timantteja". Linkki vie Katjan
Lilla Tirlittan-blogiin.

Yksi etäisesti sydäntämuistuttava kivi on 
lahja mieheltä, muistaakseni siltä ajalta, 
kun laitettiin pihaa nurmikolle.<3
 Mukavaa ensimmäistä adventtia
ja joulunodotusta!:)

Taina

2 kommenttia:

  1. Kivaa, joulukalenteri! Ja kauniit adventtikynttilät. Meillä on perinteiset kruunukynttilät nelihaaraisessa kynttelikössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnianhimoisesti laitoin nyt otsikon noin, ja toivon, että aika riittää kalenterin kirjoittamiseen ja kuvaamiseen...:/

      Poista