perjantai 23. helmikuuta 2018

Kuvaleikkejä kukkasilla - Kukkailottelua






Olen seurannut jonkin aikaa Instagramissa valokuvaaja, kukkataiteilija, Kreetta Järvenpään tiliä. Menkää ihmeessä seuramaan ja ihastelemaan hänen taidokkaita kukkakuviaan! Aika ihana ammatti hänellä, kukkataiteilija!<3 Jes, viimein keksin, mikä minusta voisi tulla isona.;)

Taitavien kuvaajien kuvista voi ottaa mallia, ja tässä viikolla kukkia olohuoneen pöydällä katsellessani tajusin, että niistä voisi saada kivoja kuvia Kreetan tyyliin. Jostain tuli myös mieleen yksi Pinterestistä pinnaamani kuva, ja sen kuvan ideaan sopivat myös viime viikonloppuna Villiviinistä ostamani leinikit, vahakukat ja eucalyptukset. Tuumasta toimeen!

Ensin siis asettelin kukkaset lautasliinan päälle, koska tarvitsin yksiväristä taustaa. Kokeilin sekä vihreää, että harmaata lautasliinaa. Yritin luoda kukkaniittymäistä tunnelmaa ylhäältäpäin kuvattaessa.  








Sattumoisin minulla on lähes identtinen sinkkiämpäri kuin pinnaamassani kukkakuvassa. Ämpärin sisälle laitoin kuitenkin lasiastian, sillä minusta kukat eivät tykkää metalliastioista. Voin olla väärässä, mutta sellainen kokemus minulla on... Keittiön Bonanza-tuoli sopi tyyliltään maalaisromanttisten kukkakuvien kuvausalustaksi, valitsin erivärisistä tuoleista graphite-sävyllä maalaamani tuolin. Tuolin asettelin eteisen harmaata seinää (Annie Sloan Chalk paint) vasten. Hassua kyllä, seinä näytti tuossa valossa oikeastaan vihreältä. En ole säätänyt kuvien valotusta tai väriä mitenkään, eli värit on juuri sellaiset, kuin millaisena kamera ne tallensi. Mielestäni ihanan hehkuvat!









Kuvaamisen lopuksi kukat päätyivät takaisin olohuoneen pöydälle. Siinä ne kukkivat mielettömän upeasti edelleen! Miten ihanaa, että meillä on olemassa Instagram ja Pinterest, ja sieltä saa ammentaa ideoita ja ottaa mallia mielin määrin. <3






Kiitos jälleen viime viikon Kukkailotteluun osallistujat!<3 Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. <3 Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua @mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.<3

Se ois kuulkaa LOMA nyt! Aion todellakin ottaa rennosti ja tehdä kaikkea sellaista, missä mieli lepää. Toivotaan, että aurinkoiset säät jatkuvat! Viikon päästä ollaan jo maaliskuussa, sehän tarkoittaa, että voi alkaa puhumaan keväästä ihan virallisesti.:) 



Ihanaa viikonloppua ja lomaa muillekin lomalaisille!
Taina




keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Menovinkki - Heinolan jääveistokset



Tänä talvena Heinolan jääveistokset tuli ihasteltua heti ensimmäisenä viikonloppuna. Jääveistokset saivat muotonsa nimittäin viime viikonloppuna, ja ajelimme Heinolan Rantapuistoon sunnuntaina, sää oli täydellinen ulkoilusää. No, vähän sormia paleli kuvia ottaessa, mutta muuten.





Teemana jääveistoksissa on tällä kertaa liike. Kaikki jäänveistäjät ovat tässä kisassa ammattilaisia. Veistäjät ovat kansaivälistä porukkaa. Tämän vuoden voittajaveistoksen, nimeltään She, on veistänyt venäläinen arkkitehti Konstantin Evdokimov, joka talojen piirtelyn sijaan veistää jäätä ammatikseen.  






Oma suosikkini veistoksista oli juuri She. Veistoksessa on vahvasti läsnä liike. Se, kun heilauttaa pitkät hiukset alakautta taakse. Myös #metoo -veistos teki minuun vaikutuksen, kirjainten teräväpiirteisyys ja "varjojen" aukot lumessa. Näyttää yksinkertaiselta, mutta jos samankokoisten ja muotoisten kirjainten tekeminen on vaikea kirjoittamalla, niin kuinka vaikeaa se on veistämällä! Siitä, miten veistos on teeman mukainen, ei minulla ole hajua. 

Olisi kiva käydä ihastelemassa taideteoksia uudelleen joko laskevan auringon aikaan tai illan pimettyä, sillä veistokset on valaistu. Etlarissa oli upeita kuvia veistoksista auringonlaskunaikaan.






Heinolan Rantapuistoon on jääveistosten lisäksi tehty lapsille pieni jäämäki, jossa ainakin liukurilla näytti saavan hyvät vauhdit. Yksi rannan valtavista puista houkutteli aikuistakin kiipeilemään, mutta ketteryyden puutteessa tyydyin haaveilemaan tikapuista, joiden avulla puuhun olisi helpompi kavuta.;)






Jos talvilomalle kaipaatte lähimatkailua esim. Lahden, Kouvolan tai Vierumäen suunnalta, niin tässä yksi kiva kohde korvan taakse. Harmi, että Heinolan suosikkini Harjupaviljonki, että Cafe Kailas näyttävät olevan suljettuja näin talviaikaan. 


Hip hei, kaksi työpäivää, ja se olis loma täälläkin!
Taina

maanantai 19. helmikuuta 2018

Kotoisa - Uusi sisustusohjelma Maikkarilla




Olin viime tiistaina Helsingissä MTV 3:sen ja ohjelman yhteistyökumppaneiden kutsumana bloggaajaillassa katsomassa ennakkoon Kotoisan ensimmäisen jakson, sekä kuulemassa uuden sisustusohjelman tekijöitä. 







Täytyy sanoa, että olen potenut sisustusohjelmavajetta viime aikoina! Telkassa on pyörinyt lähinnä uusintoja, ja toisinaan olen katsellut inspiksenkaipuussani ulkomaisia remppa- ja sisustusohjelmia, mutta niissä tyyli on usein liian eri kuin suomalaisissa.  Uusi kotimainen sisustus- ja remonttiohjelma on mielestäni erittäin tervetullut!

Näkemässämme jaksossa laitetaan Marja Hintikan ja Ile Uusivuoren pikkuinen kesämökki pihapiireineen uuteen uskoon. Olette ehkä nähneet mainosklippejä ohjelmasta? Ohjelman idea on sinänsä tuttu, jokaisessa jaksossa kunnostetaan yksi kohde, osassa kohteista muutos tehdään sisällä, osassa ulkona. Sisustuspuolen muutoksista ohjelmassa vastaa Seija Strand, rakennuspuolesta puolestaan Ville Heino. Seija ja Ville olivat bloggaajaillassa mukana, ja antoivat itsestään ihanan välittömän ja lämpöisen kuvan. Etten sanoisi kotoisan.:) Antaisin mielelläni tälle kaksikolle vapaat kädet kodissani! Pihapuolen muutoksista vastaavat pihasuunnittelija Suvi Tuokko-Harmonen, sekä Huvila&Huussi -ohjelmasta tuttu viherrakentaja Niko Lindfors. Heillekin olisi täällä meidän pihassa hommia.;)








Ohjelmaan tutustumisen ja herkkupatojen sekä kuohuvan äärellä seurustelun lisäksi saimme GreenCaren  istutus- ja hoitovinkkejä, istutimme yrttejä ja taimia, testailimme Värisilmän kalkkimaaleja ja tutustuimme Vallilan valikoimiin. 






Ohjelman yhteistyökumppanit haluavat tarjota teille lukijoille seuraavat edut:
 - Vintro Kalkkimaalit -15 % osoitteesta Varisilma.fi koodilla KOTOISA  28.2.18 saakka
- Vallila.fi valikoimista -25 % koodilla KOTOISAVALLILA 31.3.18 saakka
- Alusmateriaali kaupan päälle Timberwisen lattiatilauksen yhteydessä jälleenmyyjiltä koodilla KOTOISA TIMBERWISE 31.5.18 saakka.

Kiitos superkivasta illasta kaikille järjestäjille!<3 Minä aion katsoa ensimmäisen jakson Kotoisaa torstaina uudelleen, sillä lopputulos oli mielestäni mielettömän upea! Kotoisa MTV 3-kanavalla torstaisin 22.2. klo 20 alkaen.



Aurinkoa viikkoonne!
Taina



✱ Kuvan oikeudet kuuluvat MTV3 -kanavalle.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Vihdoinkin! - Kukkailottelua



Laiska töitään luettelee, enpä kehtaa siis käydä tätä viikkoa sen kummemmin ruotimaan, mutta enpä muista, koska olisin odottanut perjantaita yhtä suurella hartaudella.;D 







Samaa odotusta on liittynyt tämän vuoden magnolian kukintaan. Kävi nimittäin niin, että ensimmäinen ostamani oksa kuivahti, vain yksi kukka oksan nupuista aukesi. Kun tajusin, mitä on käymässä, poikkesin äkkiä hakemaan uudet oksat, sillä tämä magnolian kukinta on vain pakko kokea kerran talvessa. Nämä oksat ovat samasta erästä kuin se ensimmäinenkin, ja nämä jälkimmäiset olivat jo "halvennuksessa". Yhteensä maksoin neljästä oksasta 14 euroa, joten mielestäni hinta on loppujen lopuksi suorastaan edullinen, nämä kolme jälkimmäistä oksaa näyttävät aukaisevan kaikki nuppunsa.







Tykkään magnolian terälehtien väristä todella paljon. Ulkoapäin ne ovat tummemmat ja sisältä yhtä hentoa vaaleanpunaista kuin puikoilla aloitettu Chunky Wool Pink Champagne neulepeitto.<3 Kun sohvalla ottaa vaaka-asennon, näyttää kuin oksilla liihottelisi ihanat perhoset! Magnoliassa on sekä rouheutta, että herkkyyttä. Varmaan tuo oksien lehdettömyys yhdistettynä perhosmaisiin kukintoihin...







Kiitos ihanat, viime viikon Kukkailotteluun osallistujat!<3 Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3  
Ihanaa viikonloppua ja leppoisia lomapäiviä kaikille lomaa aloittaville!
Taina  




torstai 15. helmikuuta 2018

Aamuja nolla






Tuntuu, että siitä päivästä, kun esikoinen aloitti koulun, on ihan pieni hetki. Olimme juuri edellistalvena muuttaneet tähän uuteen kotiimme. Poika on ollut alusta asti tunnollinen koululainen, jota on välillä täytynyt muistuttaa, että pitää olla muutakin elämää kuin koulu. Onneksi rentoutta on tullut iän myötä sopivasti, minusta koulun ei pitäisi aiheuttaa stressiä.

Tänään koitti päivä, jolloin esikoinen puki penkkarivaatteet päälleen ja kipusi kuorma-auton lavalle huutelemaan nollaa aamua. Äidille melkein yhtä vaikeaa käsittää, että lapsi on lähtökuopissa maailmalle, ihan kuin silloin, kun poika innoissaan aloitti koulutiensä. Yhtä aikaa iloista ja hakeaa.






Nuorista puhutaan helposti jyrkästi yleistäen, aivan kuin he olisivat jonkunlaista massaa, mielellään negatiiviseen sävyyn.  Suuri osa tuntemistani nuorista on paljon fiksumpia kuin me tuon ikäisinä olimme. Mitä tulee nuorisoomme, olen erittäin luottavainen tulevaisuuden suhteen. Kateeksi ei käy yhtään, sillä maailma muuttuu kovaa vauhtia, eikä nuorilla ole mahdollisuutta oikeasti hypätä kyydistä tai painaa jarrua. Eipä sellainen taida nuoruuteen kuuluakaan! Minusta oli ihana katsoa tänään penkkariajelijoiden riemua. Vastuuta saavat ja joutuvat aikanaan kantamaan itsestään ja muista. Tänään ollaan huolettomia ja iloitaan nuoruudesta ja vapaudesta!


Taina



keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Herkullista Ystävänpäivää!



Ihanaa ystävänpäivää kaikki siellä ruudun toisessa päässä!<3 Tänään iloitaan rakkaista ja ystävistä vaikkapa jotain herkullista syöden...






Kalenterikollaasia tehdessäni löysin lehtileikekasasta Kinuskikissan Mississippi Mud Cake -ohjeen. Otin reseptin esille odottamaan lähestyvää ystävänpäivää, ja  viikonloppuna tein kaksi eri versiota ohjeesta. Mielestäni tuo nimi on hieman harhaanjohtava. Minusta nämä muistuttavat kovasti perinteisiä mokkapaloja, sillä erotuksella, että pohjan päälle levitetään vaahtokarkkeja ja tomusokerikuorrutetta. Nimeksi antaisin ihan vain mokkapalat vaahtokarkeilla.;))






Ihan ensimmäiset palat hävisivät pelliltä salamana, vaikka oikeasti lopputulos näytti enemmän nakkikastikkeelta kuin leivonnaiselta.;) Suklaana käytin ensin 70% minttusuklaata, ja se toimi kyllä erittäin hyvin, mielestäni paremmin kuin Taloussuklaa, jota puolestaan käytin toisessa erässä. Suklaan määrää nipistin molemmilla kerroilla alkuperäisestä, ja koska tumma kaakao loppui ekaan erään, käytin toisella kerralla Cocovin raakakaakaota, jota kaapissa oli. Sitä annostelin alkuperäisohjetta vähemmän. Tomusokerin määrä kuorrutteessa on mielestäni alkuperäisohjeessa (7 dl) käsittämättömän suuri! Tylysti otin kuorrutteesta puolet pois, koska sokeria tuossa tulee ihan riittävästi muutenkin. Myös vaahtokarkkeja laitoin alkuperäistä (200g) vähemmän.

pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3/4 dl vahvaa kahvia
125g voita sulana
2 munaa
n. 100g 70% minttusuklaata  

Päälle:
100-150g vaahtokarkkeja

3,5 dl tomusokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
35g voita sulana
n.1 dl vahvaa kahvia 

Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa. Sulata voi. Lisää voisulaan kahvi ja suklaa.   Sekoita nestemäiset aineet ja kananmunat jauhoseokseen. Paista reunallisella pellillä, leivinpaperin päällä 175 asteessa noin 20 minuuttia. Ota pohja uunista, ripottele vaahtokarkit pohjan päälle ja laita pohja vielä kolmeksi minuutiksi uuniin.


 




Sulata kuorrutteen voi. Sekoita tomusokeriin kaakao, voi ja kahvia sen verran, että kuorrute on helppo levittää. Ohuella tomusokerikosristuksella voi vielä kaunistaa lopputuloksen, mutta se kannattaa ripotella vasta jäähtyneelle pohjalle. Leivonnainen voi jäähtyä hetken jääkaapissa, sitä on helpompi leikatakin jäähtyneenä.


Pahin flunssa alkaa onneksi helpottaa! Maanantai-ilta meni maatessa, eilen olinkin illan Helsingissä Maikkarin uuden sisustus-ja remppaohjelman tiimoilta, siitä lisää tuonnempana. Tänään ajattelin istua vielä koneen ääressä lisää ja vastailla kaikkiin kommentteihin. Nyt on lähdettävä hakemaan auto huollosta ja vietävä kuopusta riparitapaamiseen...




💗 Taina
.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Laskiaisena // Hotel Sveitsin lahjakortti arvottu






Flunssa pihkura tuli lupaa kysymättä! Toivottavasti menee nopeammin ohi kuin edeltäjänsä, joka kesti kuukauden päivät... Mieli olisi tehnyt jäälle kameran kanssa ulkoilemaan, mutta yritän nyt vain ottaa iisisti ja parannella tätä tautia. Neulomisen lisäksi tyydyin ulkoilujen sijaan kuvaamaan laskiaispullia, niitä ette varmaan ole nähneet tänään somessa tarpeeksi.:))) 

Ensi viikolle on enemmän kalenterimerkintöjä kuin muistan olleen aikoihin, joten aikaa sairasteluun ei oikein olisi. Esikoisella alkaa huomenna kevään kirjoitukset ja torstaina on tietenkin penkkarit, toivon pääseväni ajeluita katsomaan kaupungille...




 




Veljeni perheineen piipahti kahville, ja kaupan valmiista pullista loihdin mielestäni ihan kelpo laskiaispullat kahvipöytään. Tomusokerilla saa monesti ihmeitä aikaan olipa kyseessä melkein mikä tahansa makea leivonnainen.;)







Sitten siihen varsinaiseen asiaan eli Hotel Sveitsin lahjakortin arvontaan. Valehtelematta pelkkiin nimilappujen kirjoittamiseen meni melkein tunti, nimiä oli seitsemän A4-paperiarkkia täynnä! Osasin kyllä arvata, että tämä arvonta kiinnostaa, mutta silti sen suosio yllätti. Arvonnan myötä blogini löytäneiden toivon viihtyvän täällä jatkossakin.:)  Kiitos Hotel Sveitsi vielä viime viikonlopun ihanasta lomasesta sekä tietenkin mahdollisuudesta arpoa lahjakortti blogini lukijoiden kesken.<3

Kuopus poimi hatusta lapun, jossa luki Sanna / Huttuuvain. Onnea Sanna! <3 Laitoin sinulle jo sähköpostia, jotta saat lahjakorttisi mahdollisimman pian.:)

Kivaa viikkoa sinne kaikille! Eikös me aloiteta laskettelu kohti kevättä?💚


Taina